12.9.2013

Puserosta tyynynpäällinen

 Siivottiin viime viikolla äidin vaatekaappeja ja pelastin sieltä tuollaisen pellavakangasta muistuttavan kangaspuseron, ennen kuin läjä vaatteita lähti kierrätykseen. 

Katselin jo äidillä, että pusero on silmämääräisesti juuri koristetyynynpäälliseksi sopivan kokoinen ja päätin, että kyhäilen siitä sellaisen. 

Pesin puseron koneessa, mutta en silittänyt, koska minusta noi rypyt on just tosi kivan näköiset. Surruttelin äsken hetken ompelukoneella ja napsin langanpätkät niksnaks poikki ja minusta tyynystä tuli itseasiassa tosi kiva. Kangastakin oli juuri tarvittava määrä. :) "Alahelmaan" ompelin tarranauhan kiinni, jotta tarvittaessa päällinen on helppo laittaa pesuun.


 

11.9.2013

Sadepäivän piristäjät


Sadepäivän piristäjinä toimi tänään kahvilasta hakemani salaatti ja eteisen lattialta löytynyt uusin Kotivinkki. :) 

10.9.2013

Tartuin haasteeseen

Sain jokin aika sitten Allaboutlifebyj- blogin J:ltä haaseen ja ajattelin tarttua siihen nyt. Kiitokset vielä J! :) 

Ohjeistusta tähän haasteeseen:
Haasteen tarkoitus on etsiä blogeja, joilla on alle 200 lukijaa ja yrittää saada heille lisää niitä

1. Jokaisen haastetun tulee kertoa 11 asiaa itsestään

2. Jokaisen haastetun tulee vastata 11 kysymykseen, jotka haastajasi on valinnut

3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä haastetuille uusille haastetuille

4. Haastajan tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa

5. Sinun tulee kertoa, kuka sinut on haastanut ja kenet haastat 

6. Eikä takaisin haastamista

11 asiaa minusta:
1. Olen illan virkku ja aamun torkku.
2. Pidän listaa katsomistani elokuvista v. 2013. :D
3. Tykkään myös muutenkin asioiden listaamisesta.
4. Rakastan kaikenlaisia muistikirjoja ja vihkoja.
5. Juon kraanavettä aina puolenlitran kivennäisvesipullosta, koska mun mielestä vesi maistuu vain silloin hyvälle.
6. Mua on kiusannut pitkään kissanpentukuume.
7. Haluaisin ja tarvitsisin niska/hartianseudulle rentouttavaa hierontaa.
8. Joudun työni puolesta paljon allekirjoittelemaan erinäisiä papereita ja että mä vihaan sitä puuhaa! :D
9. Mulla on siniharmaat silmät.
10. Kuuntelen enemmän kotimaista kuin ulkolaista musiikkia. 
11. Olen perso kaikenlaisille leivoksille ja piirakoille. :D

11 vastausta:
1. Mitä toivot elämältä?
Toivon tietenkin, että saisin elää terveenä ja kokea kaikenlaisia ikimuistoisia juttuja.  

2. Onko sinulla lemmikkiä?
Kämppiksenä asustelee kissa.

3. Kuka on lempi youtuberisi?
Öö.. Jaa a?Youtubesta tulee toisinaan kuunneltua aika paljon kaikenlaista musiikkia, ei vain jotain yhtä tiettyä artistia/bändiä.

4. Minkä elokuvan katsoit viimeksi?
Vares- pahan suudelma

5. Monelta nousit tänään ylös?
   Kutakuinkin kello taisi olla 07:10 

6. Mikä on lempi jäätelömakusi?
Yksi ehdottomista suosikeista on Ainon karpalo & kinuski, nams!

7. Näetkö kavereitasi tarpeeksi?
 Ehdottomasti en näe riittävästi.

8. Tykkäätkö kauhuelokuvista?
No enpä juuri, ennemminkin sitten psykologisista trillereistä.

9. Oletko aktiivinen facettaja?
No kai mä sitten oon, joo oon. :D

10. Mitä laitat leivän päälle?
Hhm. Vaihtelevasti kaikenlaista. Yleensä perus juustoa, jotain leikkelettä, tomaattia ja kurkkua?!

11. Mitä koululaukkua käytät?
Työkassin virkaa on loman jälkeen toimittanut moitteettomasti lomalla hankkimani Fjällravenin Kånken- reppu. 

11 kysymystä:
1. Paljonko kello on nyt?
2. Mikä on puhelimessasi eniten käytetyin ominaisuus?
3. Jos saisit ison korillisen tuoreita kotimaisia omenia, mitä valmistaisit niistä?
4. Mitä kautta kuuntelet yleisemmin musiikkia?
5. Mitä ostit viimeksi ruokakaupasta?
6. Mitä värejä/sävyjä suosit sisustuksessa?
7. Millaisia blogeja tykkäät lukea?
8. Mitä juttuja kannat aina matkassasi mukana?
9. Löytyykö kosmetiikasta sinulle jokin ehdoton luottotuote?
10. Löytyykö astiakaapistasi muumimuki/mukeja?
11. Ja mitä se kello näyttää nyt? :D

11 haastettua:

9.9.2013

Sisustushaaveita

Monissa blogeissa on esitelty syksyisiä sisustushaaveita ja vaikkei Aadalle haastetta olekaan nyt asian tiimoilta heitetty, oli silti pakko tarttua tähän, koska näitä juttuja tulee paljon tähän aikaa vuodesta mietittyä.

 Syksyn saapuminen ja vastaavasti myös kevään saapuminen on mulle aina sellaista sisustusaikaa. (Varmaan monille muillekin.) Kaikenlaisia ideoita purskahtelee ilmoille ja mielen valtaa into sisustaa ja laittaa kotia. On mukava leikitellä tekstiileillä ja on myös hassua kuinka mieli muuttuu ja yht´äkkiä saattaakin olla niin, että väripaletissa onkin aijemmin vieraalta tuntuneita värejä.

Varsinaisen haasteen säännöt ovat seuraavat: Olkapäällesi istahtaa sisustuskeiju 2500 euron kanssa. ”Saat mitä haluat, mutta aikaa ei ole paljon. Kaikki pitää käyttää (syksyiseen) sisustukseen omaan kotiisi. Kerro toiveesi!”

 Ikea  H&M

Tuollainen kaksijapuolitonnia hupenis varmaan aika äkkiä. :D Keräsin kuvakollaasiin asioita, jotka miellyttää silmää vaikkei välttämättä just noita tuotteita tuliskaan hankittua, mutta jotakin tuon tyyppistä.

Meillä on ollut eteiseen hakusessa jo jonkin aikaa vaalea lipasto, kokovartalopeili ja valaiseva kattolamppu. Makuuhuoneeseen tarvitsisimme tilavan ja toimivan vaatekaapiston. Myös jonkinlainen sängynpääty olisi kiva ja ostoslistalla on keikkunut jo muutaman hetken pellavapussilakanat. Oi oi! :) 

Tällä hetkellä olen häärinyt aikalailla olohuoneen kimpussa. Olen päällystänyt tyynyjä erilaisilla kankailla ja tyynynpäällisillä ja hankin uuden maton. Vielä puuttuu mm. mukava työtuoli ja seinät ovat edelleen typötyhjät. 

Tapetoimme olohuoneen seinät viime syksynä ja siitä asti olen miettinyt, että mitä seinille? Valokuvakollaasia taikka jotakin isoa taulua olen miettinyt, mutta en ole viitsinyt alkaa virittelemään mitään "Ihan kivoja"- juttuja. 

Josko siirtyisinkin tästä seuraavaksi tuonne sohvanurkkaukseen pohtimaan asioita vähän lisää ja haaveilemaan. ;) Pakko myös sytyttää muutama tuikku palamaan kun niin veti sään harmaaksi ja sateiseksi. Ehkäpä lämmitän myös kupillisen teetä ja nautin sitä mun pikkumyy- muumimukista. :) Se uutukainen muutto- muumimuki on hankittava heti seuraavasta tilistä, on se sen verran hiano! :D

Millaisia sisustushaaveita sinä toteuttaisit 2500,00 eurolla?

Monenmoista projektia ja ideaa

Uusi viikko on jälleen startannut. Monenlaisia juttuja ja netistä bongattuja ideoita pyörii jos jonkinmoisia pääkopassa ja kalenterin sivuja värittää post- it laput, joihin olen kirjoitellut ylös asioista aina sitä mukaan kun jotain hauskaa ja mielenkiinoista juttua on käynyt mielessä.

Käsityöjuttujakin on varmaan sen kolmea eri sorttia tekeillä. Enteilee selvästikin syksyn alkamisesta, vaikka eilenkin vedin vielä lenkkiä teepaidassa. :D

Ja mitä tulee mun 5:2 diettiin niin itse olen tyytyväinen projektin etenemisestä vaikka pieniä repsahduksiakin matkanvarrelle on mahtunut, mutta niistä ei pidä mennä lannistumaan! Vielä kun oppis sen, ettei "tämän kaiken tarvitse, eikä tämä muutos tule tapahtumaan yhdessä pienessä hetkessä". :D

 Selailin tuossa juuri kalenteria ja bongailin sieltä seuraavanlaista infoa:

ma 5.8. paino 78,9 kg
ma 19.8. paino 76,6 kg (-1,2 kg)
ma 26.8. paino 76,3 kg (-0,300g)
 ma 2.9. paino 75,7 kg (-0,600g)
ma 9.9. paino 75,9 kg (+0,200g)
ma 16.9. paino 75,3 kg (-0,600g)
ma 23.9. paino 75,6 kg (+0,300g)

Tämän aamuinen lukema ei sinänsä harmita, koska viime viikolla en pitänyt kuin yhden kevyemmän päivän ja tuli melkein joka päivä syötyä jotain herkkua. (Oli taas sellaiset päivät menossa, että olisin voinut syödä vaikka hevosen, tiiättekö?!) :D  Olin varma, että painoa olisi tullut takaisin enemmänkin, mutta ei. :) Ja vyötärö on kaventunut kesäkuun (17.6.) mittauksien jälkeen 4,5 cm. :) Ihan ei vielä pukeutumiseen vaikuta, mutta periksikään ei anneta!

6.9.2013

Aamusumu

Kaupungin ylle oli laskeutunut oikein utuinen ja sankka sumu. Ihan mieletön! Nappasin aamulla kameran matkaani ja talletin parin otoksen verran muistoksi. 

 Rautatieasema oli typötyhjä, ei minkäänlaista liikettä ja liikennettä.

 Muutaman sadan metrin päässä olevaa siltaa tuskin erottaa tuosta sumupeitteestä, mutta siellä se on.

 Puiden lehdet ovat hiljalleen alkaneet saamaan ylleen syksyisiä sävyjä.

Ja hämähäkit ovat taas ahkeroineet. Aamulla oli seittejä tien varressa olevassa kaiteessa ja isossa puskassa. Mihkä lie kadonneet näkymättömiin päivän aikana?

Nyt täällä porottaa syysaurinko ja elohopea on varmastikin +20 asteen yläpuolella. Kävelin äsken töistä kotiin ja ihan lyhythihaisella teepaidalla siellä tarkenee. Hassua. :)

Lämpöistä viikonloppua.

1.9.2013

Tavarat vaihtoivat omistajaa

Mitä olette tehneet viikonloppuna? Kävikö kukaan pyörimässä eilen, Siivouspäivänä eri kirpputori kohteissa? Löytyikö mitään kivaa? :)

Mä vietin koko viikonlopun oikein sellaista kokonaisvaltaista äiti- tytär- viikonloppua. :) Tehtiin yhdessä ruokaa, katseltiin elokuvia, höpöteltiin kaikenlaista, pelattiin korttipelejä, kuunneltiin nostalgia radioo ja käytiin myös muutamilla kirpputoreilla. Ja kaikessa hiljaisuudessaan kalenterinsivu on jälleen kääntynyt. Syyskuu on otettu vastaan epävakaisessa, mutta jokseenkin lämpimässä säässä.

Eilinen kirpputorikierros oli edullinen. Ei löydetty mitään ostettavaa, mutta tänään on tavara ihan mukavasti vaihtanut omistajaa. :) 

Ensinnäkin päätettiin äidin kanssa tehdä vaihtokauppaa meidän torkkupeitteillä. Mä sain äidiltä aivan ihanan lampaanvillasta tehdyn torkkupeiton ja äiti sai vastaavasti multa sellaisen villaisen torkkupeiton, jossa oli mukavasti punaista väriä, mitä äiti nyt haalii oman kotinsa sisustukseen. Toivottavasti se natsaa hyvin siihen tuolin nojalle mihin sitä olit suunnitellut! :)


Ehkä se on niin, että tässä vaiheessa on just hyvä hetki aloittaa valmistutuminen viileisiin ja pimeisiin syysiltoihin sillä, että haalii sohvannurkkaan jotain lämmintä ja pehmeää.

Viikonlopun aikana tuli myös poltettua jo ensimmäiset tuikkukynttilät kastehelmikupeissa, joita kevään aikana olen hiljalleen ostanut lisää. Toi kyllä mukavaa ja rauhoittavaa tunnelmaa huoneeseen!


Tänään nappasin kainaloon kirpputorilta tuollaisen mustan tyynyn ja näin ollen sohvatyynyjen määrä sen kuin kasvaa! :) Takana olevat isot tyynyt on päällystetty myöskin kirpputorilta hiljattain ostamallani kankaalla. Ja kuvaushetkellä pesukoneessa pyöri vielä tänään ostamani luonnonvaalea koristetyynynpäällinen.
 

Kaurahiutaleille löysin tuollaisen isomman lasipurnukan ja mun kaulahuiviprojektille löytyi pidemmät puikot kutomiseen.

 Tervetuloa syksy, tervetuloa villasukkakausi ja lämpimät teekupilliset!

29.8.2013

Lihapullia!

Eilinen päivä meni toden totta vähän "harakoille" kun hartijanseudun jumitus pisti mut sohvanpohjalle pötköttämään. Tänään on ollut särytön päivä vaikka on hartioissa vieläkin havaittavissa jonkin tason jumitusta. Eilisiin kipuihin verrattuna tämä päivä on ollut kaikinpuolin kuitenkin tosi hyvä. :)

Tänään työpäivääkin katkaisi mukavasti taidemuseossa käynti. Ei tarvinut istua koko työpäivää koneen ääressä. :) Kävin tutustumassa Hämeenlinnan taidemuseossa Rudolf Koivun teoksiin, joita oli näytillä postikorteista aina koululaisten aapis- kirjoihin, joita Koivu kuvitti paljon. Ja museokierroksen jälkeen siirryimme vielä lähikahvilaan nauttimaan leivoskahvit.

Kerroin jo eilen, että mun teki ihan hulluna mieli lihapullia ja tänään niitä sitten pyörittelin muutamat kappaleet. Nams! Tykkään toisinaan maustaa lihapullia ja pihvejä vähän mausteisimmillakin mausteilla, mutta nyt teki mieli oikein sellaisia tuiki perinteisiä. Ja kyllä, lihapullahimo on hetkeksi taltutettu! :D

Lihapullat

Tarvitset:
400g jauhelihaa
1 kpl pieni sipuli
1 kpl kananmuna
2-3 rkl vehnäjauhoja
myllystä mustapippuria
ripaus suolaa
voita paistamiseen

Ohje:
Pilko sipuli pieniksi kuutioiksi. Laita jauheliha, sipulikuutiot, kananmuna, vehnäjauhot ja mausteet kulhoon ja sekoita ainekset keskenään hyvin.

Tee massasta pieniä lihapullia. Kuumenna pannu ja laita siihen nokare voita. Kun voi on saanut väriä, lisää lihapullat pannulle ja laske levyn lämpötilaa hiukan. 

Paista lihapullat kypsiksi niin, että pinta saa myös väriä. Tarkista kypsyys ja tarjoile lihapullat vaikkapa perunamuussin ja vihersalaatin kera.
 

28.8.2013

Tyytyminen kananuudeliin

Mietin vielä lounaan jälkeen tänään töissä, että voisin pyörähtää sen verran kaupassa, että hakisin sieltä ainekset lihapulliin. Alkoi nimittäin tekemään ihan törkeesti mieli lihapullia ja mietin, että niitä voisi olla mukava pyöritellä pitkästä aikaa. Listailin jo tarpeita kauppalapullekin, mutta sitten yks kaks mun vasemman puoleinen hartijanseutu meni ihan jumiin ja sitä alkoi särkemään. Siinä muutaman työtunnin aikana tuntui kuin se olisi kovettunut kivikovaksi. Yritin hieroa ja rauhassa vähän pyöritellä ja venytellä, otin särkylääkettä ja pysyttelin tietokoneen ääreltä pois, mutta ei vain jumi auennut. 

Mietin jo loppupäivästä, että onko mun hypättävä bussiin sen sijasta, että olisin pyöräillyt tai kävellyt kotiin. Päätin sitten kuitenkin pyöräillä, koska mä en tykkää jättää pyörää työpaikalle vaikka sen sielläkin saisin pyöräkellariin.

Kauppareissu jäi tekemättä ja haluttujen lihapullien sijasta tyydyin kivuissani nopeaan kananuudeliin, johon sekoitin joukkoon purkillisen tonnikalaa. Nälkä lähti, mutta lihapullahimo ei. O_o

 
Päivä onkin sitten mennyt siinä, että olen yrittänyt ottaa mahdollisimman rennosti, olen maannut jopa olkkarin lattialla rentoutuakseni. Taisin siihen hetkeksi ihan torkahtaakin, mutta säpsähdin hereille kun varpaissa alkoi tuntumaan viileältä. Olen ottanut vähän lisää särkylääkettä ja käyttänyt äidiltä lainassa olevaa hierontatyynyä. Olen saanut vaatehuoneen hullinmullin kun etsin sieltä mun lämmitettävää kauratyynyä. Löytyihän se lopulta ja tuntuu, että siitä on ollut tänään ehkä eniten apua. :)


Olen selaillut uusinta Kotivinkkiä ja olen katsellut telkusta salkkareiden uusintoja ja suurinta pudottajaa. Just sopivia ohjelmia kun ei jaksa ja huvita sen kummemmin syventyä asioihin. Kun on hartijat ja pää jumissa, parasta kai on samantien heittää myös aivot narikkaan? :)

Josko sulkisin seuraavaksi koneen tältä päivältä ja rojahtaisin takaisin tuonne sohvanurkkaukseeni peiton alle. Taitaa olla viisainta.

27.8.2013

WC- kyltti

Mä olen ollut tosi laiska postailemaan tänne blogin puolelle yhtikäs mitään. Edellisestä merkinnästäkin on justiinsa viikko aikaa. Hups! O_o Kaikenlaisia pikkujuttuja mulla on kyllä mielessä ja täällä netin ihmeellisessä maailmassa seikkaillessani, ideoita pursuaa vähän joka tuutista koko ajan lisää. Ihanaa ja hyvällä tavalla ärsyttävää! Hah! :D Tiiättekö kun ideoita on pää täynnä ja sitten ihan keikkeen ei ole aikaa ja mahdollisuuksia. Pitää ottaa juttuja työnalle sillein pala kerrallaan. 

Viime viikolla mulla oli mm. meneillään WC- kyltin tuunaus, joka eteni maltillisesti vaihe vaiheelta. Tylsintä oli odotella maalikerroksien kuivumista! :D Maltoin kuitenkin ja olen erityisen tyytyväinen lopputulokseen. 

Olen ostanut kyseisen WC- kyltin joskus joltain kesäreissulta ja mua on jo pitkään häirinyt tuo punainen väri, jota meidän kodista ei juurikaan muualta sisustuksesta löydy ja onhan toi vähän tollainen, hmm.. levoton? Sydämen muodosta pidän kuitenkin paljon, enkä halunnut hankkia vessan oveen kokonaan uutta kylttiä.

 Tästä lähdettiin liikkeelle. 


 Vaihe 1. Valitsin tekstinkäsittelyohjelmasta mieleiseni fontin 
tekstille ja tulostin sen sopivassa koossa paperille.


Vaihe 2. Irrotin kirjaimet paperista mattopuukolla.


 Vaihe 3. Valitsin mieleiseni pohjavärin ja spraymaalasin kyltin. 
Koska en hionut pintaa yhtään (ei ollut hiomapaperia)
 jouduin tekemään pohjavärisuihkutuksen kolmeen kertaan. 

Spraymaalauksien välissä piti kyltin antaa kuivua, kuivua ja kuivua.


Vaihe 4. Pohjavärin kuivuttua hyvin, asettelin paperin kyltin päälle 
ja spraymaalasin kirjaimet valkoisella maalilla.

21.8.2013

Mulle sun nauru on kauneinta

Tiedättekö kun välillä joku biisi kolahtaa todella ja lujaa?! Mulle kävi jokunen päivä takaperin taas niin. Kuulin radiosoitantana Pariisin kevään uusimman biisin "Odotus". Se oli rakkautta ensikuulemalta. <3

Hei älä säikähdä sun ääntä
Se kaikuu takaisin seinistä
Mulle sun laulu on kauneinta
Kuuntelen kuin tiikeri heinistä

Näen sinut kauneimpana lintuna
Ei häkin ovi oo suljettuna
Oot siellä omasta tahdosta

Mut jos sä päätät uskaltaa

Minä odotan ovella hiljaa
Minä odotan ovella hiljaa
Minä odotan
Otan sinut syliin
Eikä kukaan enää pääse meidän väliin

Terotan näitä hampaita
Kuuntelen kaunista laulua
Kun näen unia sun lennosta
Otan sut kiinni ilmasta
[ Lyrics from: http://www.lyricsty.com/pariisin-kevt-odotus-lyrics.html ]
Minä odotan ovella hiljaa
Minä odotan ovella hiljaa
Minä odotan
Otan sinut syliin
Eikä kukaan enää pääse meidän väliin

Minä odotan ovella hiljaa
Minä odotan ovella hiljaa
Minä odotan
Otan sinut syliin
Eikä kukaan enää pääse meidän väliin

Jossain lähellä aika odottaa pysäyttäjää
Aivan lähellä aina

Hei älä säikähdä sun ääntä
Se kaikuu kimeänä seinistä
Mulle sun nauru on kauneinta
Kun mä tarraan sua siivistä

Mut jos sä päätät tulla pois

Minä odotan ovella hiljaa
Minä odotan ovella hiljaa
Minä odotan
Otan sinut syliin
Eikä kukaan enää pääse meidän väliin

Minä odotan ovella hiljaa
Minä odotan ovella hiljaa
Minä odotan
Otan sinut syliin
Eikä kukaan enää pääse meidän väliin  

19.8.2013

Lakisääteinen kaffetauko

Edellisviikolla mulle tuotiin töihin lämpimiä pikkulettuja mansikkahillon kera. Oli kyllä ihan super herkullisia ja vielä kun fiilis oli just sinä päivänä vähän apea.. Sen lisäksi, että ne letut oli oikeesti tosi herkullisia niin mieltä lämmitti ihan hirmuisesti jo ihan se ele, että joku tuo sulle työpaikalle kannettuna jotakin, muistaa sua. (sydän)

Ja mitä mulle äsken tuotiin? Nooh, itse tehtyjä, vielä hiukan lämpimiä korvapuusteja. Kiittelin yllätyksen tuojaa moneen kertaan. Ja nyt olen täällä yhtä hymyä! :D Hain justiinsa keittiöstä kupillisen kahvia ja pidän tässä parhaillaan lakisääteistä kaffetaukoa. Voin sanoa, että hyvää on! :) Olkoon tämä sitten viikon herkuttelupäivä! 

Ihan hyvällä omallatunnolla voinkin vähän herkutella nyt kun aamulla puntari näytti - 1,1 kg viikon takaisesta lukemasta. :) Ja parin viikon takaisesta lukemasta (maanantait on punnituspäiviä) ollaan tultu alaspäin kokonaista 2,3 kg. Viime viikolla mun kevyet päivät oli siis perjantaina ja eilen sunnuntaina. Alustavissa suunnitelmissa oli kyllä pitää tuo kevyt päivä tänään, mutta mulla oli sopivasti eilen jääkaappi sen verran tyhjä, että meni vähän ohimennenkin sitten kevyen päivän piikkiin. Hah! :D Ei tainnut eilen ihan edes tulla täyteen sitä 600 kilokaloria.

5:2 dieetissä "kevyt päivinä" käytän apunani kaloreiden laskussa Kiloklubia (vaatii kirjautumisen) ja sinne merkitsen ylös myös edistymiseni. Ja joku vinkkasi jossain keskustelupalstalla, että avuksi voi ottaa myös esim. Kalorilaskurin.

En mä noita kaikkia nyt syönyt! :D Yhden maistoin ja loput ajattelin viedä kotiin pakastimeen odottamaan seuraavia herkuttelupäiviä. :)

18.8.2013

Valmistautumista syksyn teehetkiin

Kävin perjantaina töiden jälkeen Fidassa, mukaan ei lähtenyt tällä kertaa mitään. Pengoin verho/kangasosastoa sillä silmällä, että jos olisin löytänyt jotain kivaa kangasta olohuoneen tyynyihin. En löytänyt.
 
Kävin vielä lähistöllä sijaitsevalla kirpputorilla ennen kuin fillaroin kotiin. Löysin sieltä keittiöön tuollaisen peltirasian teepusseille. Kivan yksinkertainen. Hintakaan ei päätä huimannut, lähti mun matkaan 1,20 eurolla. :)


Mä olen ehdottomasti kahvinjuoja, mutta syksyisin ja talvikausina tulee myös toisinaan juotua teetä. Ja jos olo tuntuu flunssaiselta. Suosikkeja on mm. Twiningsin Apple, Cinnamon & Raisin tee ja Four Red Fruits tee.


Mikä teemaku on sinun ehdoton lemppari? Mä olen vasta viime vuosina innostunut maistelemaan eri makuja. Olisi kiva kuulla, että mitä kannattaisi viileinä ja hämärinä syysiltoina maistaa? Ja sekoitatteko te teen joukkoon esim. sokeria tai hunajaa? Kertokaa mulle! :)

17.8.2013

Rakkautta valkokankaalta

Aamulla avatessani silmiäni tuumin, että mikä voisikaan olla just tässä hetkessä parasta. Noh, tietenkin se, ettei tarvinut enkä herännyt kellon soittoon, mutta sain itseni ylös kuitenkin hyvissä ajoin. Katsoin kelloa tasan kahdeksan reikä reikä. :)

Tälle päivälle olin tehnyt omat suunnitelmani jo muutama päivä sitten. Mietin viikolla, että lauantaina voisi olla otollinen hetki käydä ahmimassa elokuvasalin hämärässä penkkirivistössä vähän rakkautta valkokankaalta. Ja niin tein. Tulin jokin aika sitten elokuvista. Kävin katsomassa rakkautta ennen keskiyötä- elokuvan josta täälläkin kirjoittelin muutama päivä takaperin.

Mitä sitten pidin? Hm. Se ei ihan yltänyt edellisien osien tasolle, mutta elokuvasalissa mulle tuli sellainen tunne kuin olisin lukemassa kirjaa. Mutta se sellainen omanlaisensa intensiivisyys ja keskusteluun keskittyminen ei ollut samanmoista. En ehkä tällä kertaa olisi jäänyt jumittamaan elokuvaa samalla tavalla kuin silloin vuosia sitten jäin triologian ensimmäistä osaa katsoessani. Hymähtelin toki itsekseni muutamille jutuille, keskusteluille ja kohtauksille. Ja aloin miettimään omaa suhdettani ihmisiin ja elämää noin yleensä. Kyllä se kannattaa katsoa, mutta suosittelen ennen sitä katsomaan myös ne kaksi ensimmäistäkin.


Ennen elokuviin menoa kävin pyörähtämässä yhdellä kirpputorilla. Se oli nopea kierros, enkä löytänyt mitään. Jäi siinä sitten hieman aikaa, mutta juurikin sen verran etten viitsinyt enää lähteä sen pidemmälle vaikka fillarilla olinkin liikkeellä. Niinpä tuumin, että "kävellään ja katsellaan tässä rantareitillä nyt ihan rauhassa maisemia" ja teatterin huudeilla istahdin vielä hetkeksi puistonpenkille. Katselin järvelle, kuuntelin kun tuuli humisi puissa ja karkkipussi rapisi kassissa. Melkein söin kaikki kaupasta ostamani leffamätöt siinä puistonpenkillä. :D


Teatterilla mun tietenkin sitten jo tekikin mieli jotain pientä ja suolaista. :D Ostin pienen pussin jotain juustonaksupalleroita. Hyi! Nyt suussa tuntuu sellainen ällö rasvakerros ja maku on ihan kaamee. O_o Katsoin kotiin tullessani piruuttaan pussin kalorimääriä ja pöyristyin! Siinä olisi mennyt liki yhden "kevyen päivän" syömiset suusta sisään kertaheitolla. Voi morjens!


 Niin.. Palatakseni vielä hetkeksi eiliseen. Pidin tosiaan sellaisen kevyemmän päivän ja se meni kutakuinkin ihan mallikkaasti. Illalla sorruin veistelemään muutaman siivun juustoa kun niin teki mieli, mutta annettakoon se itselleni anteeksi. :) Ajattelin, että jos pitäisin maanantaina seuraavan kevyemmän päivän. Musta ainakin eilisen päivän perusteella nyt tuntuu siltä, että mä ehkä jopa pystyn tähän. Katsotaan nyt päivä kerrallaan.

Nyt tää menee antamaan vähän rakkautta tolle meidän karvatassurakkauspakkaukselle. <3

peace and love

16.8.2013

5:2 dieetti

Juttelin vanhan työkaverin kanssa alkukeväästä eräillä kutsuilla uudenlaisesta dieetistä, joka kantaa nimeä 5:2- dieetti. Jostain kumman syystä tuo nimi ei erityisesti jäänyt mun mieleen, mutta asia itsessään alkoi kiinnostamaan. Keväällä oli televisiostakin kuulemma tullut asiasta ohjelma, mutta mä olen missannut sellaiset ihan sokeena. Nyt kuukausia myöhemmin olen hieman tutkiskellut asiaa netistä.

Ei oltu tosiaan nähty tämän vanhan työkaverini kanssa pitkään aikaan ja toinen suorastaan hehkui! Kertoi laihtuneensa dieettiviikkojen aikana noin. 1,5- 2 kiloa per viikko. Sanoi, ettei tuntenut olevansa edes millään dieetillä ja puhuikin ennemmin "kevyt päivistä". Olo oli keventynyt ja ällö pöhötysolo tipotiessään. :)

Mistä sitten on kysymys?
Dieetin aikana syödään 5 päivänä viikosta normaalisti ja 2 päivänä noudatetaan paastodieettiä. Paastopäivinä syödään 500-600 kilokalorin edestä päivässä. Ja edelleenkin saa syödä mitä haluaa, mutta tuon 600 kilokalorin yli ei pidä mennä. 5:2 dieetillä näinollen voi elää normaalisti ilman, että joutuisi litkimään pelkästään jotakin laihdutuskeittoja ja juomia. Olen joskus kokeillut jotain litkudieettiä ja voin sanoa, että ei oo mun juttu.

Paastopäivät saa myöskin valita itse. Jotkut pitävät nuo kevyet päivät aina tiettyinä päivinä, esim. tiistaina ja torstaina, mutta sen voi myös katsoa tilanteen mukaan. Ei ehkä kannata pitää kevyttä päivää jos kalenterissa lukee "pöytä varattuna ravintolaan". :) Ja samoin, jos harrastaa ja liikkuu paljon niin treenipäivinä tulee syödä tavalliseen tapaan ja pitää kevyen päivän sitten jonain muuna päivänä.

Mä ajattelin nyt kokeilla kolmisen viikkoa, että miten muijan käy. Nyt kun mieskin on monta viikkoa työreissussa niin mun ei tarvitse huolehtia kuin omasta syömisestä. :)  Mun piti pitää jo eilen viikon ensimmäinen kevyt päivä, mutta siirsin sen suosiolla tälle päivälle, koska eilen meni vähän herkuttelun puolelle. Tuli nimittäin käytyä töiden jälkeen kaverin kanssa kaffella. Samalla vaihdettiin kesäkuulumiset ja turistiin niitä näitä. :)

Oletko kuullut dieetistä? Oletko ehkä itse kokeillut? Mun täytyy sanoa, että en ole vähään aikaan ollut yhtä innoissani mistään! :) Ja vielä kun tähän tuli nyt tällainen otollinen sauma, niin sehän on käytettävä hyväksi!

Jokusen liikakilon verran tässä olisi ihan laihdutettavaakin, mutta tältä dieetiltä odotan nyt alkuun ennemminkin sellaista nesteiden liikkeelle lähtemistä ja kevyempää oloa. Ja jos tästä sais vähän myös lisäpuhtia varsinaiselle painon pudotuksella niin se olisi enemmän kuin tervetullutta. Näin kesämässäilyjen ja herkkujen jälkeen on taas erilaista puhtia ilmassa, kun olen ollut niin nuutunut ja olo on tuntunut toisinaan jopa pöhettyneeltä jo jonkin aikaa. Sellaisesta tahdon eroon.

Ja ihan sillä etten luista näistä omista lupauksistani niin päivittelen projektikuulumisia myös tänne blogin puolellekin. Tuskin mitään päiväkirjaa alan pitämään, mutta voin tilanneraportteja rustailla, lähinnä, että missä mennään. :) Ja vinkkejä ja kokemuksia asiasta otan mielelläni vastaan.

13.8.2013

Laiska marjastaja

Sain eilen äidiltä tuomisina muutamisen litran punaviinimarjoja. Tänään valmistin niistä kaksin kappalein marjapiirakoita. (Itse asiassa toinen piirakka on vielä hetken uunissa.)

Jäi marjoja myös jonkin verran myöhempää käyttöä varten. Mietin just, että ne vois mennä kivasti jossain smoothiessa, mustikoiden kaverina? Ihan niin paljoa niitä ei ole, että olisi kannattanut alkaa tekemään niistä mehua.

Ollaan hamstrattu myös jonkin verran pakastimeen metsämustikoita ja lakkaa. Ihan myyntikojuista ollaan käyty ostamassa. Mua ei nimittäin saa mustikkametsään tai mansikkamaalle marjoja poimimaan, mutta varmasti joillekin siinäkin hommassa on oma viehätyksensä. :) 

 Mansikkaa ei tänä kesänä ostettu kuin sen mitä samantien syötiin. Olen aika antaumuksella nyt mansikoita syönytkin. Olen ollut niille nimittäin allerginen ja tässä on ollut jokunen vuosi väliä, etten ole niitä sitten laittanut suuhun sen ensimmäistäkään. Onneksi rohkenin pitkästä aikaa maistamaan. :) Toki olen pystynyt syömään mansikkaa eritavoin käsiteltynä kuten mm. mansikkapiirakoita, mansikkahilloja ym. mutta en tuollein rasiasta suoraan popsittuna, silloin kun ne just olisi parhaimmillaan.

Punaviinimarjapiirakka

Pohja:
100g margariinia
3/4 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 kananmuna
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
200g punaviinimarjoja
purkki kermaviiliä
1 kananmuna
3 tl sokeria
1 tl vaniljasokeria


Ohje: Sulata margariinia hetki mikrossa. Sekoita kullhossa kaikki pohja-ainekset ja vaivaa taikinaksi. Taputtele taikina vuokaan. (Itse laitoin vuoan päälle leivinpaperia, ettei pohja tartu vuokaan kiinni.) Sekoita täytteen ainekset kulhossa ja kaada seos vuokaan taikinapohjan päälle. Paista 225 asteisessa uunissa noin 25-30 min. Herkuttele! :)


5.8.2013

Rakkautta ennen keskiyötä- rakkaustriologian päätösosa

Vuosia sitten kesken siivouspäivän jäin tuijottamaan television ääreen elokuvaa Rakkautta ennen aamua ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä! Mun siivoushetki tyssäsi sillä hetkellä, katsoin elokuvan siltä istumalta loppuun. :) Hieman jäi kaivelemaan, etten tuolloin sitä ihan alusta asti ennättänyt näkemään, mutta pienen ajan päästä hankin sen meidän dvd- hyllyyn. Ja olen katsonut sen monen monta kertaa uudelleen.

 Rakkautta ennen aamua on minun mielestäni yksi elokuvahistorian kauneimmista elokuvista. <3 Elokuva on valmistunut pienellä budjetilla jo vuonna 1994. Tuolloin elokuva sai sekä kriitikoilta, että myös katsojilta paljon kiitosta. Vuonna 2004 ilmestyi elokuvan jatko- osa Rakkautta ennen auringonlaskua, jonka muistaakseni kävin elokuvateatterissakin silloin katsomassa. Eikä jatko- osa tuottanut pettymystä, ei ainakaan minulle. :)

Ja mitä huomasinkaan tänään! Hihii! Tarina on saanut kolmannen jatko- osan, Rakkautta ennen keskiyötä. Erään asiakkaankin kanssa kyseinen elokuva tuli jostain puheeksi tänään kahvipöydässä ja hän kertoi, että uutukainen olisi saanut jälleen hyvät arvostelut. En ihmettele.

Mietin tässä juuri, että mikä päivä piiloutuisin hetkeksi teatterisalin hämyiseen penkkirivistöön? :) Kohta tässä on taas nimittäin riittämiiin omaa aikaa ja yksinäisiä iltoja, kun mies kaappaa kimpsunsa ja kampsunsa rinkkaan ja lähtee työreissulle. Ehkä mä menen ikävissäni ahmimaan rakkautta valkokankaalta ja syömään levyllisen suklaata? :)

 Kun surffailin leffateattereiden sivuilla, huomasin että ainakaan täällä Hämeenlinnassa elokuva ei pyöri kuin Bio Rexissa, joten en ole ihan 100% varma, että sitä näytetään edes kaikissa teattereissa ympäri suomea? Onko joku jo käynyt sen katsomassa? Entä onko Jessen (Ethan Hawke) ja Celinen (Julie Delpy) rakkaustarina ennestään tuttu? 

Iltasanomien arvio sekä elokuvan traileri löytyy täältä: Rakkautta ennen keskiyötä.  

4.8.2013

Neljän seinän sisällä helteellä

Lämmintä on riittänyt koko viikonvaihteen ja ulkona porottaa taivaan täydeltä aurinko. Ja mitä me ollaan tehty? Ollaan nökötetty neljän seinän sisällä ja yritetty tehdä ihan vain pakolliset jutut, kuten mm. ruokaa ja sen sellaista. Ikkunaverhot on visusti pysyneet ikkunoiden edessä, tuulettimet ovat puhaltaneet viileentävää ilmaa (no viilentävää ja viilentävää), mutta kuitenkin ja peitot ovat vaihtuneet pelkiksi pussilakanoiksi. (Kohta on ihan pakko lähtee pihalle, muuten alkaa kaatumaan seinät päälle!)

Olis juu ne uimakelitkin, mutta ei olla saatu itseämme edes sen vertaa tohon lähirantaan, että oltais käyty pulahtamassa järveen. Ehkä tänään? Hm.
 
Tarkoituksena on ainakin käydä vähän shoppailemassa kaikkea astianpesutableteista kissanhiekkaan. Tuntuu, että vähän kaikki tarpeelliset ainekset alkaa loppumaan tästä huushollista. Tulikin mieleen, että on varmaan vielä ihan hyvä tsekata, että onko vessapaperia minkä verran jäljellä.. (Kirjoittelen tässä samalla ostoslistaa.)

Tähän saumaan voiskin olla ihan viilentävä juttu vähän penkoa parin viikon takaisia festarikuvia. (Festarisää oli vähän viileämpi, kuin nyt ja epävaikainen.) Olin tosiaan Wanaja festivalien 10-vuotiskemuissa ja oli kertakaikkiaan mukava viikonvaihde.
 
Ihmisiä oli lauantaina selvästi enemmä, verrattuna perjantaihin. Sunnuntaina tapahtumanjärjestäjä ilmoitti facebookissa, että tänä vuonna tehtiin kävijäennätys. Wanaja festviaali on kasvanut kymmenessä vuodessa todenteolla. Itse muistelisin, että olisin ollut kyseisillä festareilla ensimmäisen kerran joskus 2005? Tuolloin tais olla vielä yksi lava käytössä, nykyisen kolmen lavan sijaan ja puitteet puolta pienemmät muutenkin.


Viikonloppu oli täynnä livemusiikkia, oli monen monta artistia, paljon juomia, mutta ei ainuttakaan omenasiideriä, mistä olin kyllä vähän näreissäni ja ihmeissäni. Oli paljon ihmisiä ja meno alueella oli rento ja koin, että kaikki viihtyivät ja hauskaa riitti.  


Oli festariruokaa, kojuja ja vessajonoja. Tutuille moikkailtiin ja joidenkin kanssa saattoi jäädä vaihtamaan hetkeksi kuulumisiakin. Vettä ei satanut kuin muutama tippa perjantaina, mutta ennen alueelle menoa oli kyllä satanut jo torstain puolella sen verran rankasti, että onneksi ymmärsin perjantaina vetäistä jalkaani kumpparit. (Vaikka olin kyllä enemminkin sen näköinen, että olisin menossa mustikkamettään.) :D Mutta en todellakaan ollut ainut! :)  Sen verran löllöä oli nurmikentällä paikkapaikoin, että moni kanssajuhlija varmasti kasteli kinttunsa jo heti kärkeen.

31.7.2013

Viimeistä viedään

Huomenia vaan! 

Täällä on aloitettu viimeinen kesälomapäivä kupillisella kahvia. Miehen ja kissan vielä nukkuessa, ajattelin tulla hetkeksi koneelle tsekkailemaan lukemieni blogien uusimmat päivitykset ja mitä maailmalla on tapahtunut- uutiset. Sain luetuksi vasta ne blogimerkinnät, nyt vähän omia ajatuksia ruudulle ja sitten niitä uutisia.

On jotenkin kaksijakoinen fiilis. Toisaaltaan tuntuu, että kesäloman alkamisesta on ihan hirmu pitkä aika, kun taas samalla tuntuu siltä, että tämä heinäkuu on mennyt ihan älyttömän nopeasti. Hhm..

Työjuttuja en ole miettinyt ennen kuin vasta eilen illalla. (Aloin tosissani palauttelemaan mieleeni niitä asioita, joilla alkaa kohtapuoliin olemaan kiire). Ja aamukahvia juodessani, listailin kalenteriin vähän ylös niitä asioita, joihin mun on syytä tarttua heti huomenna. Tiedossa on heti pari kiireellistä projektia, mutta kyllä ne hoidetaan. Ikinä ei ole asiat jääneet hoitamatta, aina on jollain konstilla selvitty kaikista eteen tulevista jutuista. :)

Ja kyllä mä jo jossain ajatukseni sopukoissa olen vähän sitä arkista rytmiä, asioiden hoitelua ja työtäkin kaivannut. Ainakin jollain asteella. Ja mikä parhainta niin tämä ensimmäinen "työviikko" jää nyt tosi tosi lyhyksi kun huomenna kuitenkin on jo torstai. :) Pääsen nauttimaan vapaasta viikonlopusta nopeammin, mitä ehkä osaan edes ajatella vielä. :) 

Uudella puhdilla ja positiivisella asenteella vain aamulla työpaikalle. Ei se elämä tähän lopu, kun loma loppuu. :) Ja nyt kun tosiaan tuntuu siltä, että tässä on ihan oikeasti päästy heittäytymään lomatunnelmaan ja rentoutumaan oikein todella niin ei se sorvin ääreen palaaminenkaan tunnu niin ylitsepääsemättömän vaikealta. Ei ainakaan tällä hetkellä.

 Loman puolivälissä tuli hetkellisesti sellainen lomapaniikki, että "nyt täytyy ihan hirmuisesti tehdä kaikkea, tehdä lomasuunnitelmia ja reissuja vielä ennen kuin on palattava töihin", mutta ne ajatukset katosivat yhtä nopeasti kuin lennähtivät ilmoillekin.

Ainoa huolenaihe on tällä hetkellä ne piinaavat aamuherätykset! Olen tarkoituksella herännyt tämän viikon (vaihtelevalla menestyksellä) kellon soittoon. Vaikeaa on ollut! Mun unirytmi kun on tiukasti edelleen lomarytmissä.


Heinäkuun kohdalla kalenteriin on tullut rustailtua vain ylös kesämuistoja, mutta huomisesta lähtien tuo tärkeääkin tärkeämpi kalenteri pääsee taas todenteolla käyttöön.

30.7.2013

Kierros Pihlajasaaressa

Helsingin reissullamme pyörähdimme myös kierroksen verran Pihlajasaaressa. Hyppäsimme vesibussiin merisatamanrannasta, joka vei meidät vajaassa vartissa saareen. 


Menomatkalla istuimme vesibussin sisätiloissa, mutta paluumatkalla nautimme merellisistä maisemista vesibussin "katolla" ja viehkeästä kesätuulesta nauttien. :)
 

Sää suosi meitä tuona päivänä todenteolla. Harmitti hiukan kun emme sitten aikomuksestammekaan huolimatta ottaneet uimavarusteita reissuun mukaan. Olisi kyllä tehnyt mieli pulahtaa pariin otteeseen rantaveteen pulikoimaan, mutta ajateltiin vain, että toisella kertaa, jonain toisena päivänä sitten. 


Sitä päivää ei ole vieläkään tullut, laahustan täällä siispä edelleenkin ylläni tuo näkymätön talviturkki. Hhm. Ja lyhyeksi jää aikakin, jos meinaan tämän loman aikana vielä johonkin pulahtaa. Onneksi ja toivottavasti kuitenkin kesää ja lämpimiä päiviä on vielä jäljellä.  :)


Tykästyin Pihlajasaareen. Vitsin miten mukavaa siellä oli kulkea maastossa ja eritoten noilla kallioilla veden ääressä. Ihmisiä oli paljon kerääntynyt viettämään kesäpäivää Pihlajasaareen ja auringonpalvojia oli ihan joka puolella. 


Kävelykierroksemme lomassa kävimme myös Ravintola Pihljasaaressa nauttimassa parit kylmät huurteiset. Lokitkin malttoivat antaa meille levähdysrauhan. Ovat kuulemma välillä todella röyhkeitä ja tulevat noukkimaan ruokaa suoraan lautaselta. 


Vielä viimeiset kuvaräpsyt ja matka jatkui takaisin keskustan huudeille. Kurvasimme Ravintola Salven kautta vielä illalla tapaamaan mun hyvää ystävää, ennen kuin puolen yön nurkilla starttasimme kotimatkalle.  

Tuo kyseinen päivä on ollut ehdottomasti yksi parhaimmista lomapäivistä tämän kesäloman aikana. Siihen kiteytyy niin monta juttua ja päivä oli yksinkertaisuudessaan onnistunut kaikinpuolin. :)

Tee-se-itse jäätelö

Nappasin viime viikolla ruokakaupan hyllyltä matkaan tuollaisen Arlan pehmyt jäätelöpurkin ja eilen tein tee-se-tse jäätelöä meille jälkkäriksi. Kyllä sitä sitten kaikenlaista keksitäänkin. Pakkohan tuotakin oli testata! :)


Minusta jäätelö olisi saanut olla suklaisempi. Ja syömisen jälkeen suuhun jäi vähän sellainen rasvainen tunne. Ja ei tuo kyllä jäätelöltä maistunut, ennenmminkin joltain suklaavanukkaalta. Itsessään idea "tee-se-itse" - jäätelöstä on ihan jees, mutta taidan kuitenkin jatkossa pysytellä kuitenkin ihan perus jäätelöiden parissa. :)  Uskoisin tosin, että muksut saattaisivat innostua tämän tyyppisestä kokkaamisesta ja ehkä makuelämys onkin ennenmmin suunnattu pikkuväen makuun? En tiedä.


Pakastimessa pidin lähemmäksi 4 tuntia. Otin hetkeä ennen tarjoilua sen pois pakastimesta ja hyvä kun ehdin tarjoilukippoihin sitä laittamaan, niin oli jo hyvää vauhtia sulamassa ja muuttumassa takaisin juoksevammaksi massaksi. 

 
Näytti olevan kaupan hyllyllä samaa saatavana myös mansikan ja vaniljan makuisenakin. Onko kukaan muu testannut? Mitä olette olleet mieltä?